Fondia Oyj:n yhtiöjärjestys

1 Yhtiön toiminimi

Yhtiön toiminimi on Fondia Oyj, ruotsiksi Fondia Abp ja englanniksi Fondia Plc.

2 Yhtiön kotipaikka

Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

3 Yhtiön toimiala

Yhtiön toimialana on tarjota yrityksille tuotteistettuja hallinto- ja lakipalveluita sekä harjoittaa muuta liikkeenjohdon konsultointia. Yhtiö voi lisäksi tarjota käännöspalveluita. Yhtiö voi ostaa, myydä ja omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä harjoittaa muuta sijoitustoimintaa.

4 Arvo-osuusjärjestelmä

Yhtiön osakkeet kuuluvat yhtiön hallituksen määräämän ilmoittautumisajan jälkeen arvo-osuusjärjestelmään.

5 Hallitus

Yhtiöllä on hallitus, johon valitaan vähintään yksi (1) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä. Mikäli varsinaisia jäseniä on vain yksi tai kaksi, hallitukseen valitaan myös yksi varajäsen. Hallituksen jäsenten ja mahdollisten varajäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

6 Yhtiön edustaminen

Yhtiötä edustavat paitsi hallitus myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja yksin sekä kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Hallitus voi antaa edustamisoikeuden myös hallituksen jäsenelle tai muulle henkilölle.

7 Yhtiökokouskutsu

Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta, kuitenkin aina vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Osakkeenomistajan on, halutessaan osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava ennakolta kokouskutsussa mainitulla tavalla ja viimeistään kutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokouspäivää.

8 Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämän päivänä kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä

  1. tilinpäätös, joka sisältää konsernitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen,
  2. tilintarkastuskertomus;

päätettävä

  1. tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta,
  2. toimenpiteistä, joihin vahvistetun taseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta, sekä osingon jakamisesta,
  3. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle,
  4. hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista,

valittava

  1. hallituksen jäsenet ja mahdolliset varajäsenet sekä
  2. tilintarkastaja,

käsiteltävä

  1. muut kokouskutsussa mainitut asiat.

9 Välityslauseke

Tämän yhtiöjärjestyksen ja tai osakeyhtiölain soveltamisesta aiheutuvat erimielisyydet, ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaisesti yhtä välimiestä käyttäen. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettely käydään suomeksi tai ruotsiksi, ellei joku osapuolista vaadi välimiesmenettelyn käymistä englanniksi.