Blogit ja uutiset

Pureskelemme selkokielelle polttavat juridiset aiheet.

Minna Laurila

Minna Laurila

Viimeisimmät

Minna Laurila 6.9.2017 11:21

Jokaisella työpaikalla on hanhia – eli ihmisiä joihin ei mikään tartu OSA II

 

”Kaveri on kuin hanhi, kaikki vesi valuu hänestä pois, eikä mitään häneen tartu.” Tällä tavalla toimitusjohtaja luonnehti erästä yrityksen työnjohtajaa. Tällaisia kavereita on jokaisella työpaikalla ja kaikenlaisissa ammateissa ja tehtävissä. Kerroin tästä tapauksesta 13.5.2016 julkaistussa blogissani (jota lukemaan pääset tästä). Koska minulle on tullut kyselyitä mitä hanhelle tapahtui kirjoittamani blogin jälkeen, päivitän tilanteen tässä blogissani teille.

Kuten aiemmin kerroin, esimies (joka tässä on se hanhi) oli laiminlyönyt töitään ja esimiesvelvoitteitaan jo vuosia. Esimiehen laiminlyönneistä oli aiheutunut työnantajalle taloudellista haittaa sekä asiakassuhteiden menetyksiä. Työnantaja ei ollut puuttunut näihin esimiehen laiminlyönteihin ja työn puutteisiin muutoin kuin muutama vuosi sitten annetulla kirjallisella varoituksella sekä keskustelemalla näistä asioista aika ajoin esimiehen kanssa. Keskusteluista ei työnantajalla ollut mitään todisteita, oli vain esimiehen oman esimiehen kertomus eli klassisesti niin sanotusti yhden ihmisen sana toisen ihmisen sanaa vastaan, joka juridisesti ei mahdollisessa työsuhteen päättämistilanteissa ole koskaan toivottava asetelma. 

Lue lisää

Aiheita: työoikeus

Minna Laurila 22.6.2017 15:57

Ei pelkkiä pykäliä, juridiikka voi toimia mielikuvituksen lähteenä

Perheemme oli lähdössä lomamatkalle. Koska muistin miten tärkeää lapsille on unilelujen mukaan ottaminen matkoille, muistutin heitä unikavereiden mukaan ottamisesta matkalaukkujen pakkausvaiheessa. Tällöin 13-vuotiaalla tyttärelläni oli ollut jo yli kymmenen vuoden ajan Simo-siili niminen siiliunilelu, joka oli ollut mukana kaikilla perheen lomamatkoilla. Tyttäreni nukkuu Simon vieressä joka yö, tai oikeastaan voisi sanoa, että Simo-siili nukkuu tyttäreni vieressä.

Lue lisää

Aiheita: fondiaway

Minna Laurila 9.9.2016 10:33

Älä tee pätemätöntä työsuhteen päättämissopimusta

Kaikissa työsuhteeseen liittyvissä sopimuksissa on noudatettava erityistä huolellisuutta, koska työlainsäädäntö on suurelta osin pakottavaa oikeutta. Monista työsuhteen asioista ei voi sopia laista poikkeavalla tavalla edes työntekijän ja työnantajan välisellä sopimuksella. Pakottava työlainsäädäntö on otettava huomioon työsopimusta tehtäessä, työsuhteen voimassaoloaikana, työsuhdetta päätettäessä sekä työsuhteen päättymisen jälkeenkin.

Lue lisää

Aiheita: työoikeus

Minna Laurila 15.8.2016 15:22

Tuhat päivää puhumatta – työpaikan ongelmien ratkaisu työsovittelussa

Työpaikalla oli kaksi työntekijää, jotka olivat olleet tuhat päivää puhumatta toisilleen. Kukaan ei enää edes muistanut mistä puhumattomuus oli saanut alkunsa. Voi olla, etteivät nämä henkilöt itsekään enää muistaneet. He kommunikoivat kolmannen työntekijän kautta, joka piti kirjaa puhumattomuuden kestosta. Tämä on valitettavasti tositarina. 

Lue lisää

Aiheita: työoikeus

Minna Laurila 13.5.2016 12:28

Jokaisella työpaikalla on hanhia – eli ihmisiä joihin ei mikään tartu

”Kaveri on kuin hanhi, kaikki vesi valuu hänestä pois, eikä mitään häneen tartu.” Tällä tavalla toimitusjohtaja luonnehti erästä yrityksen huollon työnjohtajaa. Tällaisia kavereita on jokaisella työpaikalla ja kaikenlaisissa ammateissa ja tehtävissä.

Lue lisää

Aiheita: työoikeus, yrittäjille

Kommentoi